14. heinäkuuta 2015

Tuumailua ja siivoilua

Tuumailtiin vaimon kanssa, ettei tuo rakentaminen, tai siis sen aloittaminen, aivan helppoa ole. Naapurin uudet talot, kaksi paritaloa, tehdään etelään antavalle rinnetontille. Ihmetelle ja ihaillen olemme katselleet, miten valtava työ joudutaan puuston ja maanpinnan tasoitusten kanssa tekemään metsäisessä kivipellossa jo ennen varsinaisen rakentamisen alkamista.
Appiukko teki sen kaiken melko lailla tarkoin käsipelillä. Eipä onnistuisi meiltä.

Maanantai oli naapurissa siivouspäivä. Isoihin laatikkolavoihin lastattiin
kaadettujen puiden jäljiltä valtava oksakasa. Puhtaaksi ravistellut kannot
jäivät vielä odottamaan pois kuljetusta. Viikonvaihteessa kiviseen
maahan pystytettiin pukit rakennuspaikkojen linjalankoja varten.

Omalla tontillakin tapahtui jotakin. Miniän ja vaimon topakalla tarmolla
saatiin uusittavan kukkapenkin monttu kaivettua savimaahan asti
(30-40 senttiä) ja juurimoska seulottua pois vanhasta mullasta.

Ei ihme, ettemme saaneet omalla tontillamme kasvua aikaan, kun
naapurin puusto katkaisi auringon säteet ja työnsi vankat juurensa
imemään mehut ja voimat kasveiltamme. Tonttimme on kuvassa
rajalangan vasemmalla puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti