Otsikon mukainen olotila

   Yksinäiseksi villasukaksi tässä itsensä pikkuisen tuntee. Vaikka syksy ja talven tulo on ollut joka vuosi, nyt ne tuntuvat vähän kostealta villasukalta.
   Viime aikoina on nimittäin koettu myrskyjä, toinen toistaan kovempia. Jonkun korttelin päässä kaatui viimeisessä puhurissa valtava kuusi ulkorakennuksen ja talonkulman niskaan. Onneksi puussa oli vahvat ja terveet oksat, jotka toimivat tehokkaina iskunvaimentimina. Sortumilta ja murskaantumisilta vältyttiin. Meidän kulmilla tuuli puhalsi tontin rajalta alkavan kaupungin puiston suunnalta eli pohjoisesta, joten jopa meidän pihalla ei puhuttu edes kovasta tuulesta. Sähköt ovat olleet vain kerran vartin verran poikki, mutta vettä on riittänyt - tuulen suunnasta riippumatta.

   Niin, se kostea villasukka... Koko yön on tihertänyt litimärkää räntää, mittarissa plus yksi, joten se valkoinen aine kuitenkin jää maahan ja tiivistyy teillä liukkaaksi kalvoksi. Sekö nyt on se kuuluisa ensilumi? On se.
   Muutenkin elo on ollut kuin sukkasillaan hiipimistä. Lukeminen on jäänyt minimiin, samoin muutkin tärkeät harrastukset.

   Joulukin alkaa olla odotusetäisyydellä. Tänä vuonna se on meillä tyystin erilainen kuin mikään aikaisemmista. Lähdemme pois, emme kauas, mutta kuitenkin. Jouluruuilta emme kuitenkaan välty, vaan niiden saaminen on hoidossa ja jotakin on jo koettu.
   Emme ole kalkkunafaneja, joten ensimmäinen pikkukinkku, 2,7 kiloa, paistui jo kaksi viikkoa sitten ja maistui jouluiselta. Toinen, 3,1-kiloinen, on parin tunnin päästä kypsä. Mehevä tuoksu leijailee jo uunin suunnalta. Kieltämättä se on hivenen jouluun vivahtava. Jouluaattona nimittäin on aina ollut ja on oltava pöydässä possua, eikä mitään korvikkeita - ei siitä mihinkään pääse.

   Ai niin, koko syksy on harrastettu lintujen ruokintaa; siis erilaisten tiaisten, fasaanikukon, kahden mustarastaan, kahden närhen, neljän harakan - ja muiden puissa elävien osalta neljän oravan. Kahden viime mainitun lajikkeen kohdalla asia on niin sanottuna erikseen, siis niinkuin tapaus sinänsä.

Tuo kuvissa ylinnä oleva fasaanikukko toki on tervetullut pihapiirimme asukkaaksi perheineen, mutta kaksi seuraavaa, harakka ja orava (nekin perheineen) saisivat pysytellä aidan takaa alkavan puiston puolella. Tai ainakin pois lintulaudoilta. Niiden häätäminen kuitenkin on osoittautunut mahdottomaksi. Helpompi kuulemma on lentää kuuhun kuin saada orava pysymään pois lintujen eväiden kimpusta.

   MATTI