23. syyskuuta 2012

Missä oltaisiinkaan ilman sitä…


Enää ei tarvinnut osata ajaa Turkuun. Uusi navigaattori osasi. Aivan oikean talon edessä se sanoi, että olet perillä. Hetken päästä Petteri ja Sirpa ajoivat seuraavaan ruutuun… ”olet perillä kohteessa”.

Kaupungin keskustassa naputeltiin osoitteeksi presidentti Halosen, vai oliko se Niemisen vai Niinistön, kesäpalatsin osoite.
”Pysy vasemmalla, käänny oikealle, aja suoraan…”, ja kohti oltiin perillä: Muumimaailman sillankorvalla! Viisas laite, ja niin aikaansa seuraava, valtahan valtakunnassa oli kuin olikin jo vaihtunut. Ei enää mitään Muumi-mammaa Kultarannassa vaan sillan toisessa päässä.
Sinne Petteri kieltäytyi lähtemästä, kuten me muutkin, Muumimaahan. Siispä kierrettiin Naantalin satama ylhäältä ja alhaalta, veden ääreltä ja päältä eli laitureilta, ja kirkon viereiseltä näköalalaverilta.


Käsityöläismuseossa oli paljon nähtävää,
mm. suunnistuksen MM-kilpailuiden naisten viesti.

Sanoivat, että odota tässä sen aikaa
kun käväisemme suutarinverstaassa.
(Takana olevat hahmot eivät liity tilanteeseen.)

Mutta siitä navigaattorista… Turun linnaan se ohjasi meidät ilmeisesti suorinta tietä, mikä olikin viisaasti tehty. Siellä nimittäin todettiin, että meillä Suomessa on vielä lukuisia käymättömiä paikkoja, joiden osoite kannattaa laitteeseen naputella.

Aurajoen rannassa pärjättiin ilman ohjausta, siellähän on ravintola toisessaan kiinni, mutta Luostarinmäen käsityöläismuseoon mentäessä neuvoja olisi taas kaivattu. Lähdettiin nimittäin (en kerro, että minä johdatin joukkoja) kiertämään mäkeä. Käveltiin helteessä ainakin kilometri, ensin puolikas ylös, sitten toinen alas… ja nurkan takaa lippuluukulle. Alakautta eli suorinta polkua parisataa metriä olisi riittänyt.

Kahden päivän aikana Turussa tapahtui paljon muutakin, mutta kotimatka varmisti ennen reissuun lähtemistä hankitun navigaattorin erinomaiseksi matkakumppaniksi, paitsi…
…että heti keskikaupungin ulkopuolella eksyttiin. Kirjoitin näet ohjeeksi, että ajetaan Loimaan kautta, ja siihen suuntaan ajeltiin. Ykskaks Sirkka oivalsi, että piti kirjoittaa Forssa, ellei sitten ajeta Tampereen kautta. Totesin vain seonneeni sanoissa, niissähän on paljon samoja kirjaimia, ainakin kaksi.
Onneksi navigaattori päästi pinteestä. Se toi meidät kotiin ihan samaa reittiä, mitä on aina ennenkin ajettu. Ilman sitä.

    MATTI

16. syyskuuta 2012

Saderajan tällä puolen


Melkein kuin sateenkaaren tuolla puolen… ei, vaan täsmälleen rankan sadekuuron rajalla saimme keskikesän lopulla juhlia kultahäitä. Ei, ei omia, vaan velipojan ja vaimonsa.

Kokemus juhlapaikalla oli mukavan sorttinen. Pihalle oli pystytetty reippaan kokoinen katos, sellainen, joita juhlissa on tapana käyttää, valkoinen kuin morsiamen häämekko. Sen alla istuskeltiin pöytäkunnittain ja nautittiin antimista ja seurustelusta. Eväät eli juhlavat tarjoiltavat oli sijoitettu talon seinustan leveän räystään alle, onneksi,

Kesken kaiken alkoi nimittäin ropista. Ja ropisikin oikein kunnolla. Mutta ei hätää. No hätä, paitsi että satoi väärin päin.
Katoksen toiselle puolelle, puutarhaan, ei sadetta riittänyt pisaraakaan. Tarjoilupöydän puolella sen sijaan vettä kaatoi. Kaatoi niin, että muutamaa askelta katokselta räystään alle ei kuivana pystynyt hypähtämään. Raja kulki pitkittäin keskellä katosta. Oikein pitkäkätinen jos istui keskellä kädet levällään, toinen käsi kastui, toinen ei. Mutta niin pitkäkätinen ei kukaan meistä ollut, eikä sadekaan pitkään kestänyt. Kiva kokemus kuitenkin. Kahvipöytä kutsui jälleen. Ruokailu ”kultamorsiamen” itsensä loihtimassa herkkupöydässä oli siinä vaiheessa jo suoritettu.

Elävän veden kauniissa kappelissa

Elävän veden kappelin alttariseinää pitkin valuu hiljalleen kirkas vesi.
Pikku hiljaa yleistyvä ns. uudelleen siunaus aloitti myös näiden kultahäiden vieton. Tapahtumassa ei anneta lupauksia, ei vannota ikuisen rakkauden valoja eikä lupailla juuta eikä jaata, vaan vietetään rukoushetki ja pyydetään siunausta juhlivalle parille. Kaunis tilaisuus.

Mieleen painuvaksi sen teki myös Järvenpään seurakunnan uusi kaunis kappeli, missä tapahtuma vietettiin, Elävän veden kappeli.
Nimensä kappeli on saanut miljöönsä mukaisesti, sen perusteella. Alttaritauluna nimittäin toimii kallioleikkaus, mitä myöten elävä vesi, aivan oikea hiljalleen virtaava vesi, valuu pystysuoraan lattian tasoon ja edelleen kiertoon. Kallioleikkaus valaistaan kirkkovuoden väreihin sointuvalla valaistuksella.
Luonnonvalo kappeliin tulee takaosan kuultavien lasimaalausten läpi. Kappelissa on istumapaikkoja 64:lle.

Kuten sanoin, kaunis tilaisuus, kaunis kappeli.

MATTI