Se kaatui sittenkin!

    Niin siinä taas kävi - perjantai ja kolmastoista! Juuri kun edellisissä postauksissani ehdin mainostaa, ettei myrsky meitä koske, kun tuulee pohjoisesta, luonto päätti oikaista minua. Se kaatui sittenkin, se suuri puu!

    Meidän tontti nojaa kaupungin puistoa vasten, ja isot kuuset kasvavat nimenomaan kaupungin puolella; yksi niistä aivan rajalla meidän puuvajan kohdalla. Kasvupaikka oli siis puistossa, puolet oksista meillä.

    Seija myrsky perjantaiaamuna oli jo hellittämässä otettaan, enää pikkuisen puuskutti pohjoisen puolelta, sieltä metsän suunnasta. Sitten yhtäkkiä se aivan reunimmainen kuusi ei enää jaksanutkaan seistä omin neuvoin, vaan päätti ottaa tukea meidän pienestä puuvajasta.

   Hah, hah, hauskuutta koko jutussa oli se, että päivän valjettua tähystelimme ahkerasti, josko puistossa on kaatunut puita, vaan emme nähneet malkaa omassa silmässä. Oli siinä lähettyvillä yksi kaatunut reilusti ja toinen lenkoili naapuripuita vasten.

   Vasta hetken kuluttua katse osui vajan kattoa vasten nojaavaan kuuseen. Sen asento oli asuinrakennusta kohti. Jos kannon loputkin juuret olisivat antaneet periksi, latvus lepäisi rappusilla. Toivottavasti se jaksaa maanantaihin asti - silloin tulevat kaupungin metsurit.

MATTI

PS. Onneksi vaurioita tuli melko vähän. Vajan takalape taipui, vaan ei murtunut. (Yläkuvan keltainen talo kuuluu naapurille.)

Mikä tätä säätämme vaivaa?

Mikä tätä tämän syksyn ilmastoa vaivaa? Päivästä toiseen tuulta, myrskyä, hirmumyrskyjäkin? Puuta kaatuu niin että hyvä, kun pääsee alta pois. Jossakin, ei onneksi meidän nurkilla.

Entä nuo tämän hetken kovat pakkaset? Parinkympin pakkaset eivät ole harvinaisia Lapissa marraskuunkaan puolella, mutta -30...-40 astetta pian joulukuun alussa..?

 Johtuvatko kaikki siitä kuuluisasta ilmaston lämpenemisestä? Vai niistä atomeista, vai kenties tulivuorten purkauksista toisella ja vähän omallakin pallonpuoliskolla?

 

Jotain hyvääkin sentään tässä tuulten kurimuksessa. Onneksi on tuo… miten koulussa opetettiinkaan... "Skagerrak vid Kattegat o katten vid Kattegat" eli Tanskan salmet. Noiden kahden lisäksi olivat opittava vielä Iso-Belt ja Vähä-Belt sekä joku Juutinrauma. Merisanastossa tuota salmien kokoelmaa kutsutaan myös Itämeriportaaliksi, joka hoitelee meidän meriemme suolapitoisuutta.

Niin, ellei noita edellä mainittuja olisi, iskisivät Pohjanmereen hyytävät myrskyt ja tyrskyt Itämereen asti ja toisivat valtavien silliparvien lisäksi meille vettä…vettä… aivan liikaa vettä.  Vedenpaisumuksen.

Tulisi helsinkiläisille kiire hankkiutua kanootti- ja gondoliostoksille. Kaupunkihan on tunnetusti rakennettu lähes merenpinnan tasolle. Jo nytkin, ilman mitään sen suurempia etelämyrskyjä, vesi tuppaa nousemaan Kauppatorille, eivätkä hallituspalatsitkaan kovin kaukana ole. Vesi nousee siitä huolimatta, etteivät tuulet ja aallokot pääse suoraan ahdistelemaan ahtaan saariketjun suojassa lymyilevää pääkaupunkiamme. Edessä ovat Suomenlinna, Santahamina ja joukko muita.

Ai niin, turha näistä on rutista. Säätiedotukset kertovat säätilasta riippumatta: Mahtuu normaalin puitteisiin. Suomen Lapissa seurataankin Ruotsin radion tiedotuksia – myös silloin, kun omamme vaikenee kahdella kielellä, kun jossakin on poksahtanut atomivoimala.

Pianhan se kuullaan itse ilman radiotakin, kun niitä rakennellaan pitkin rannikkoa samaan aikaan, kun muualla suljetaan. Niin, vaikka eihän se Tsernobylistä vaikeneminen YLE:n vika ollut. STUK:han (Säteilyturvakeskus) tietoa pimitti, kunnes ei enää voinut, sillä uutiset kuultiin Ruotsista.

MATTI

Otsikon mukainen olotila

   Yksinäiseksi villasukaksi tässä itsensä pikkuisen tuntee. Vaikka syksy ja talven tulo on ollut joka vuosi, nyt ne tuntuvat vähän kostealta villasukalta.
   Viime aikoina on nimittäin koettu myrskyjä, toinen toistaan kovempia. Jonkun korttelin päässä kaatui viimeisessä puhurissa valtava kuusi ulkorakennuksen ja talonkulman niskaan. Onneksi puussa oli vahvat ja terveet oksat, jotka toimivat tehokkaina iskunvaimentimina. Sortumilta ja murskaantumisilta vältyttiin. Meidän kulmilla tuuli puhalsi tontin rajalta alkavan kaupungin puiston suunnalta eli pohjoisesta, joten jopa meidän pihalla ei puhuttu edes kovasta tuulesta. Sähköt ovat olleet vain kerran vartin verran poikki, mutta vettä on riittänyt - tuulen suunnasta riippumatta.

   Niin, se kostea villasukka... Koko yön on tihertänyt litimärkää räntää, mittarissa plus yksi, joten se valkoinen aine kuitenkin jää maahan ja tiivistyy teillä liukkaaksi kalvoksi. Sekö nyt on se kuuluisa ensilumi? On se.
   Muutenkin elo on ollut kuin sukkasillaan hiipimistä. Lukeminen on jäänyt minimiin, samoin muutkin tärkeät harrastukset.

   Joulukin alkaa olla odotusetäisyydellä. Tänä vuonna se on meillä tyystin erilainen kuin mikään aikaisemmista. Lähdemme pois, emme kauas, mutta kuitenkin. Jouluruuilta emme kuitenkaan välty, vaan niiden saaminen on hoidossa ja jotakin on jo koettu.
   Emme ole kalkkunafaneja, joten ensimmäinen pikkukinkku, 2,7 kiloa, paistui jo kaksi viikkoa sitten ja maistui jouluiselta. Toinen, 3,1-kiloinen, on parin tunnin päästä kypsä. Mehevä tuoksu leijailee jo uunin suunnalta. Kieltämättä se on hivenen jouluun vivahtava. Jouluaattona nimittäin on aina ollut ja on oltava pöydässä possua, eikä mitään korvikkeita - ei siitä mihinkään pääse.

   Ai niin, koko syksy on harrastettu lintujen ruokintaa; siis erilaisten tiaisten, fasaanikukon, kahden mustarastaan, kahden närhen, neljän harakan - ja muiden puissa elävien osalta neljän oravan. Kahden viime mainitun lajikkeen kohdalla asia on niin sanottuna erikseen, siis niinkuin tapaus sinänsä.

Tuo kuvissa ylinnä oleva fasaanikukko toki on tervetullut pihapiirimme asukkaaksi perheineen, mutta kaksi seuraavaa, harakka ja orava (nekin perheineen) saisivat pysytellä aidan takaa alkavan puiston puolella. Tai ainakin pois lintulaudoilta. Niiden häätäminen kuitenkin on osoittautunut mahdottomaksi. Helpompi kuulemma on lentää kuuhun kuin saada orava pysymään pois lintujen eväiden kimpusta.

   MATTI